Ensinmäinen ja Viimeinen kerta
15.6.2017
Ensimmäinen ja Viimeinen kerta
Nöyräksi opettaa taas elämä,
kivittää sielua taas sirpaleiksi & siruiksi.
Onni on,että kerran rikottua ei saa enää rikkinäisemmäksi.
Anteeksipyytää pienenä ihmisenä
tässä yritän kaikkien näiden
ihmettelevien silmien nähden,
hävetä suoraa selkääni,
aitoa hätääni en osaa.
En tiedä miksi teen sen näin,
hiukan naurettavalla hömelöllä tavalla.
En vaan halua menettää arvokkainta,
mitä minulla on koskaan ollut,
sinua rakasta siellä kaukana
Kirjoitetut sanat eivät oikein enää riitä.
Ei auta tässä tilanteessa ne sadat luetut kirjat,
ei eletty elämä,ei kauas mennyt maailma,
ei tuhannet kirjoitetut runoni melankoliset,
ei auta PikkuPrinssin ajatus lapsenviisas .
Parempi olisi olla ihan hiljaa,
ajattelematon suu sulkea,
antaa vaan olla ja mennä pois,
sukeltaa sumuun,rynnätä sateeseen.
Helppoa olisi taas tehdä niin,
kadota,etsiä suorin tie pois,
mutta ei nyt,ei enää,ei koskaan.
En koskaan ennen ole
halunnut taistella,
en laittaa itseäni peliin,
en ole uskaltanut olla ikioma itseni.
Niin pieni mies olen,
paennut olen ihan aina,
kyyneliä paljon pelkään,
naamion takana piilossa salattuna pysynyt.
Viimeistä ja ensinmäistä kertaa,
aion yrittää saada anteeksi,
opetella elämään,
olemaan aito tuki ja turva,
suuri lämpöinen syli ja sydänystäväsi.
Kaikki ihan vaan sinun takiasi,
sinun tosi rakkaan siellä kaukana.
Anna anteeksi,laske minut sisään.
Paikkani varmasti löydän,
ihan pienen raon jostakin.
Onnen lupaan sinulle antaa,
en mitään muuta ja ihan kaiken.
Rakastan sinua niin... sinua siellä kaukana.
- 15.6.2017 -
Ensimmäinen ja Viimeinen kerta
Nöyräksi opettaa taas elämä,
kivittää sielua taas sirpaleiksi & siruiksi.
Onni on,että kerran rikottua ei saa enää rikkinäisemmäksi.
Anteeksipyytää pienenä ihmisenä
tässä yritän kaikkien näiden
ihmettelevien silmien nähden,
hävetä suoraa selkääni,
aitoa hätääni en osaa.
En tiedä miksi teen sen näin,
hiukan naurettavalla hömelöllä tavalla.
En vaan halua menettää arvokkainta,
mitä minulla on koskaan ollut,
sinua rakasta siellä kaukana
Kirjoitetut sanat eivät oikein enää riitä.
Ei auta tässä tilanteessa ne sadat luetut kirjat,
ei eletty elämä,ei kauas mennyt maailma,
ei tuhannet kirjoitetut runoni melankoliset,
ei auta PikkuPrinssin ajatus lapsenviisas .
Parempi olisi olla ihan hiljaa,
ajattelematon suu sulkea,
antaa vaan olla ja mennä pois,
sukeltaa sumuun,rynnätä sateeseen.
Helppoa olisi taas tehdä niin,
kadota,etsiä suorin tie pois,
mutta ei nyt,ei enää,ei koskaan.
En koskaan ennen ole
halunnut taistella,
en laittaa itseäni peliin,
en ole uskaltanut olla ikioma itseni.
Niin pieni mies olen,
paennut olen ihan aina,
kyyneliä paljon pelkään,
naamion takana piilossa salattuna pysynyt.
Viimeistä ja ensinmäistä kertaa,
aion yrittää saada anteeksi,
opetella elämään,
olemaan aito tuki ja turva,
suuri lämpöinen syli ja sydänystäväsi.
Kaikki ihan vaan sinun takiasi,
sinun tosi rakkaan siellä kaukana.
Anna anteeksi,laske minut sisään.
Paikkani varmasti löydän,
ihan pienen raon jostakin.
Onnen lupaan sinulle antaa,
en mitään muuta ja ihan kaiken.
Rakastan sinua niin... sinua siellä kaukana.
- 15.6.2017 -
Kommentit
Lähetä kommentti