Piilossa,turvassa sanojen takana.

15.8.2017 Olen ihan valmis katoamaan Itseni kanssa en ole koskaan paininut näin paljon, en hakannut höyhenuntuvalla betoniseinää. Päivässäni kun pysähdyn henkeä vetämään, kysyn vaan miksi näin kävi? Sylkäisen sitten hämmennyksen katkeran maun suustani mustan kenkäni kärjelle. Syyllinen olen taas kerran, mutta ansaitsinko tämän ihan varmasti? Aamuisin katson vihaten peilikuvaani syvälle silmiin, kysyn mitä hittoa sinulle nyt tänä aamuna kuuluu? Epäilemään olen alkanut itseäni, horjuu ennen niin varma minä. Olin niin ihan tosi Ehjä, niin liki miltei onnellinen. ---- Ei enää sydänmen sirpaleita Vain verenväristä,sormet aukiviiltävää tomua tuulen vietäväksi. Lasken ääneti kolmeen ja suljen sururähmäiset silmäni. Nostan uupuneen käden rinnalleni. Sieluton lihasmöykky tekee työtään, hakee yksin paikkaansa hämärässä, sykkii rytmiä uupuneen askelille. Tämän eläimen pitää elossa, turhakkeena tämän pallon päällä. ---- Totta vitussa kadun. En voi vaan sanoa että kok...

Muistan aina "Hetken kuluttua Pasila" sanoi ääni jossain kaukaa. Katsoin kännykkää, "Vielä vartti" Korjasin asentoa, kuuntelin fiilistäni odottavaa. Mieleen tuli lapsuuden joulut. Miten odottaminen oli silloin ihan kamalaa. Muistan aina, kun näin sinut kaukana takaa ihmismassan. Olit kaunis,paljon kauniimpi kuin odotin. Tuohon naiseen halusin tutustua koko sydämmelläni ihan heti. Muistan aina, kun sinua ensikertaa halasin. Säikähdin kun jouduin nielemään onnesta hakkaavan sydänmeni. Tuoksuit hyvälle,naiselle,pitkälle päivälle ja hiukkasen hielle. Muistan aina, kun yöstä ei tullut loppua. Muistan ihosi liekkisen lämmön, hengityksesi melkein höyrysi kiihkeänkuuman yön hämärässä. Tuhat pientä maanjäristystä värisytti alastonta sinua. Ihailin ihosi kaunista kosteaa kuparia, prinsessaani joka lepäsi siinä ihan minua liki. Muistan aina, kun annoin sinulle sydämestäni vihoviimeisen palasen, järkeni kirkui kauhuissaan tuolla luopumisen ihana...

16.8.2018 POHJALLA - syvissä vesissä - hiljalleen kohti pintaa? En muista milloin pääni alas painoin, en muista milloin katosin hämärään, en muista kuinka astuin harhaan. Yhä muistan kaivata satunnaista kuunsiltaa, ohikiitänyttä hämyistä hymyä ja läheisen sylin lämpöä. Mennyttä muistan, menneestä toivoa saan. Luovuttavani pian pelkään, annan itseni pois. Sammutan kynttilän ja päätän tarinani yksinäisen. Liikaa on nyt vain ihan liikaa Kirjoitettu 16.8.2017 klo 01.23 - kun huolet painaa pollaa...-